© Lupinia


Alkukesästä 2010 aloin etsiä "sitä omaa rotua", joka veisi koko sydämen. Näin tapahtui, kun eksyin Sonja P.n omistaman Kultahuiskun tiluksille, ja iskin silmäni tuohon jumalaiseen suomalaiseen puoliveriseen. Sonja P kertoi että heille syntyy kolmen päivän päästä suomalainen puoliverinen varsa. Tietenkin suin päin ostin varsan itselleni, totta kai - tämä rotu oli se. Pian minun kotiini muutti terhakka ruunikko orivarsa KHn Suuri Ego, kuvankaunis ja fiksu. Ylistyspuheet olivat taivaitahipovia, kun kehuin orhin Ori paljastui kuitenkin ilkikuriseksi "kutaleeksi", joksi sitä hellästi useammankin kerran nimittelin. Monissa kisoissa Ego nolasi meidät täysin kieltäytymällä puomin yli kävelemisestä, karkaamalla käsistäni ja vaikka kuinka monin eri tavoin. Ori oli kuitenkin vuosia silmäteräni, jota rakastin ja hoivasin sydämeni kyllyydestä. Lopulta Ego alkoi vanheta ja sai luvan saada jälkikasvuakin. Harmi vain että en jättänyt yhtään murusista itselleni. Lopulta, 28.3, oli aika jättää orhille lopulliset hyvästit. Ensimmäinen FWB.ni, nukkui pois seitsemän toista vuoden iässä. Nyt ori nukkuu ikiuntaan kauniin joen rannalla, kuusen katveessa. Nuku nyt rauhassa, mamman silmäterä <3

Sukutaulu

i. Civomte 4U
VH-49399, ei palkintoja
ii. Myrica Gale
VH-10303, ei palkintoja
iii. Myrica Gold
evm
iie. Starfish Candy
evm
ie. Unette
VH-32029, YLA3/88p., KuMa, JS
iei. Larmie
evm
iee. Unetta
evm
e. KHn Sielusyöjän Mirrjami
VH-0000, YLA
ei. Fidel Castro
VH-55936, YLA3
eii. Arbite
evm
eie. Relicia
evm
ee. Amelie d'Roux
VH-0000, irtoSERT, LKV2, 3xJS
eei. Charlie Brown
evm
eee. Cerf-Volant M
evm


Ekon isä Civomte 4U eli Onni, on ruunikko, 158cm korkea, suomalainen puoliverinen ori. Se syntyi 2.9.2008, tallilla nimeltä YT Jinn, josta se päätyi Kultahuiskuun. Orilta löytyy jo jonkin verran tuloksia esteratsastuksen parissa, mutta sillä ei ole arvonimiä tai palkintoja. Jälkeläisiä pojalta löytyy kolme. Näistä kaksi on oreja ja yhdestä ei vielä toistaiseksi voi sanoa mitään.

Onnin isä, eli Ekon isän isä Myrica Gale eli Gale, on punaruunikko, 157cm korkuinen, hollanninpuoliveriori. Se syntyi 26.12.2003, tallista ei kuitenkaan ole mitään mainintaa, sieltä se kumminkin tavalla tai toisella päätyi Tuuliharjaan. Kisoissa se on saanut muutamia sijoituksia, mutta ei arvonimiä tai palkintoja. Jälkeläisiä orilta löytyy viisi, näistä kolme on tammoja ja kaksi oreja.

Onnin emä, eli Ekon isän emä Unette, on tummanruunikko, 170cm korkea, trakehnertamma. Se syntyi 17.2.2006, tallilla nimeltä Kiaisas, sen kasvattaja on Kaisa. Kasvattajaltaan se päätyi YT Jinniin. Unettella on muutamia sijoituksia eri lajeista. Lisäksi tammalta löytyy YLA 3 palkinto, 88pisteellä. Jälkeläisiä neito on saanut neljä. Niistä kaksi on ollut tammoja ja kaksi oreja.

Ekon emä KHn Sielusyöjän Mirrjami eli Siemeri, on musta, 169cm korkea, suomalainen puoliverinen tamma. Se syntyi 13.8.2009, tallilla nimeltä Kultahuisku, sen kasvattaja on Sonja.P, jonka omistuksessa tamma edelleenkin on. Siemerin kanssa ei vielä ole päästy kunnolla kisaamaan, mutta se on jo hyvällä alulla kilpauransa kanssa. Jälkeläisiä siltä löytyy kaksi. Toinen näistä on ori ja toisesta ei vielä ole tietoa.

Siemerin isä, eli Ekon emän isä Fidel Castro eli Castro, on mustanruunikko, 171cm korkea, holsteinori. Se syntyi 7.1.2008, jossakin päin Saksaa, sen maahantuoja on Nintsu joka on myös orin omistaja. Orilta löytyy jonkin verran sijoituksia ja sillä on myös YLA 3palkinto. Jälkeläisiä herralta löytyy neljä. Näistä puolet on oreja ja puolet tammoja.

Siemerin emä, eli Ekon emän emä Amelie d'Roux eli Amelie tai Amsku, on ruunikko, 165cm korkea, ranskanpuoliveritamma. Se syntyi 17.2.2007, tallilla nimeltä Château de Roux, jonka jälkeen se päätyi Sakkuran kautta Kultahuiskuun. Tammalla on 39 ERJ:n sijoitusta, mutta ei palkintoja. Jälkeläisiä tammalla on kolme ja ne kaikki ovat tammoja.

© Sonja P. 2010

Ikääntyminen


1 vuotta - 20.07.2010
1 vuotta - 05.07.2010
2 vuotta - 20.07.2010
3 vuotta - 04.08.2010
4 vuotta - 19.08.2010
5 vuotta - 03.09.2010
6 vuotta - 18.09.2010
7 vuotta - 03.10.2010
8 vuotta - 18.10.2010
9 vuotta - 02.11.2010
10 vuotta - 17.11.2010
11 vuotta - 02.12.2010
12 vuotta - 17.12.2010
13 vuotta - 01.01.2011
14 vuotta - 16.01.2011
15 vuotta - 31.01.2011
16 vuotta - 15.02.2011
17 vuotta - 02.03.2011
18 vuotta - 17.03.2011
19 vuotta - 01.04.2011
20 vuotta - 16.04.2011
21 vuotta - 01.05.2011
22 vuotta - 16.05.2011
23 vuotta - 31.05.2011
24 vuotta - 15.06.2011
25 vuotta - 30.06.2011
26 vuotta - 15.07.2011

Jälkeläiset

o. 3.12.2010 Exitrun HILL! (e. Just For The Diamonds LIF ) om. Hillamäki
t. 12.10.2010 Little Maryann CE (e. TuuHa's Kaliela ) om. Tuuliharja
t. 12.10.2010 Gorgeus Puzzle CE (e. TuuHa's Kaliela) om. Sentence Stall

Kilpailukalenteri


Sijoitukset on boldattu, näyttelyiden kutsun perässä on (N), esteratsastusjaoksen kisojen kutsun perässä on (ERJ), kouluratsastusjaoksen järjestämien perässä on (KRJ), virtuaalisen match show yhdistyksen kutsun perässä on (VMSY)

päivämäärä kutsu luokka sijoitus
29.08.2010 kutsu matkaratsastus, 15 km 22/28
22.08.2010 kutsu HeA 4/87
19.08.2010kutsu100 cm14/30
27.08.2010kutsuhe b2/25
28.08.2010kutsuhe b2/26
29.08.2010kutsuhe b26/29
29.08.2010 kutsu maastoeste 2/27
30.08.2010kutsu he b6/30
20.08.2010kutsu 100 cm10/24
1.10.2010 kutsu100cm5/30
24.09.2010 kutsu100cm10/15
18.9.2010 kutsu100cm24/29
30.10.2010 kutsu (N)match showSIN, luokkavoitaja
24.10.2010 kutsu Kenttäkisat20/30
23.12.2010kutsu Estekisat12/38
27.12.2010 kutsu Estekisat32/69
28.12.2010 kutsu Koulukisat38/50
30.12.2010 kutsu (N) Match ShowSIN1
06.01.2011 kutsu Estekisat42/54
27.12.2010 kutsu Koulukisat16/49
30.12.2010 kutsu Estekisat19/20
25.12.2010 kutsu (KRJ) Koulukisat11/85
28.12.2010 kutsu (VMSY) Match ShowHYL
18.02.2011 kutsu Orinäyttely1/5
25.03.2011 kutsu Koulukisat00/00

Ulkoasun © Veikkalay 2010, muokkaus © ? » Sivun alkuun